Virheitäni turhaan karkuun juoksen

En ole täydellinen.
En omista säihkyviä sinisiä silmiä tai pitkää Elovena-blondin kaltaisia hiuksia, en siis kävisi saksalaisille toisen maailmansodan aikana.
 En omista tasaista ihoa, nenänpääni on täynnä pieniä mustia aukkoja.
 En omista tiimalasivartaloa.
En juokse maratooneja, vaan tasan 100 metriä, kunnes vaivun maahan henkeä haukkoen.
En omista edes kunnollisia lenkkitossuja.
En ole varma itsestäni, peilistä katsoo kummajainen.
En kirjoittanut yhtään ällää.
En ole seuraavalla asteella koulutuksen hurjassa tasohyppelypelissä.
En aina jaksa innostua kirjoista ja en myöskään saa oivallisia ajatuksia niistä.
En osaa meikata itselleni kissansilmiä tai sumusilmiä.
En syö terveellisesti.
En kuuntele oikeanlaista musiikkia.
 En uhraa tarpeeksi aikaa ihmisille.
 En ole hyvä ystävä.

Mitä minä sitten olen?

Olen täydellinen. 

Omistan mystiset vihreät silmät, joissa on jännittävä ruskea twisti.

 Omistan rokahtavan ruskean lyhyet hiukset, jotka ovat saaneet enemmän kehuja kuin pidempi versio niistä. 

Omistan korkeat ja sileät poskipäät sekä hymyn aiheuttamia ryppyjä silmien alla.

 Omistan normaalin vartalon. 

 Olen ahkera yrittämään juoksemista uudelleen, 100 metrin hengenahdistus on vapauttavaa - kokeilen silloin rajojani

 Omistan rakkaat punaiset korkkarit, jotka sain 18-vuotislahjaksi. 

Olen tyytyväisesti epävarma itsestäni, se tekee minusta inhimillisen. Ja peilin kummajainen hymyilyttää minua hauskalla tavalla.

Olen kirjoittanut keskiverto ylioppilasta paremmin.

Olen töissä ja fiilistelemässä rauhassa, mille tasolle aion mennä seuraavaksi.

Olen kiinnostunut erilaisista kirjoita ja yleensä jaksan lukea ne loppuun. Oivallisten ajatusten sijaan, ne avartavat maailmaa.

Osaan peittää taitavasti tummat silmänaluset ja korostaa ripsivärillä silmiäni.

Osaan syödä monipuolisesti, kohtuudella kaikkea.

Olen kuunnellut musiikkia laidasta laitaan ja jatkan tätä harrastusta.

Osaan jakaa aikaani monelle ihmisille siten, että jokainen tuntisi itsensä arvokkaaksi.

Olen outo ja erilainen ystävä.

Itsensä kehuminen kieltämättä haisee, eikä ihme miksei sitä harrasteta. Sellaisesta ihmisestä saa helposti itserakkaan ja ylimielisen kuvan.
Mutta täytyyhän sitä nyt vähän itseään fiilistellä. Olethan ainoa laatuasi, kukaan ei ole kävellyt samaa tietä, jonka tähän mennessä olet taivaltanut. Mieti mikä matka takana, ei ihan kuka tahansa siitä olisi selvinnyt. Niinpä mielestäni ansaitset onnittelujen sijaan hetken, jolloin voit kehua itseäsi:
''Vitsit mikä tyyppi mä olenkaan!''

Sitten voidaan palata takaisin harmaaseen arkeen.
     
 Tosin hieman pirteämpänä.

P.s Ulkona on revontulia.