Stories in B&W

Koska on olemassa sanonta ''kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa''.

Kyseessä on siis jälleen kerran minä, joka kikkaili kameran ja kasvovärien kanssa.

En siis oikeasti ole työntänyt kynää nenusta läpi tai repinyt veitsellä huulet auki.

Kompastuskivesi sain yöllä tietää

Hieman hymyä, vähän pilkettä silmäkulmassa,
katseiden vaihtoa silloin kun toiset eivät näe.
Kihelmöivää tunnetta kehossa,
kun toinen hurmaavasti ohi kävelee.

Harmaan sävyiseen elämään twistin tuo,

se mustan sävyinen kolmas olio.

Jonka olemassa olosta ovat vain muistot nuo,

silti niitten nakerruksen tuloksena on sisäinen kuolio.

Haluaisin vain auttaa,

päästää sinut vapaaksi kahleistasi.

Mutta murheitasi en pysty kaataa,

jos itse et usko selviytymiseesi.

Hitaasti aika tulee kulkemaan,

minä en sitä kiistä,

kuitenkin kasvimaasi pystyt kitkemään,

noista rikkaruohoista turhista.

Hassua, vaikken ole omasi
ja hyvinkin eri reittejä käymme,
tarjoan itseni talikoksesi
sekä lupaan kadota kasvimaan puhdistettuamme.

Tick Tock goes the clock

Kiltin ihmisen syndrooma on kuin tikittävä aikapommi.
Tällaista aikapommia on havaittavissa useimmiten ihmisillä, jotka vaativat itseltään älyttömyyksiä ja vielä enemmän. Kun pitäisi tehdä omat ja muiden hommat muita paremmin, jotta voisi olla tyytyväinen, näin kertoo kyseisen ihmisen mieli.
''Juu, mä voi hoitaa sen'' - on tuo sanonta, jonka voi kuulla syndroomasta kärsivän suusta niin työpaikalla, kotona kuin harrastuksissa. Häneen voi luottaa, hän kyllä tekee hommansa. Vie vaikka kotiin saakka. Hän osaa pitää myös huolta toisista, hän haluaa kuunnella huolesi ja murheesi, tekee siitä elämäntehtävän, jotta saisi piristettyä surevaa jälleen.
Hän jaksaa jaksaa,sekä painaa painaa.

Mutta sitten kun tulee se hetki ettei jaksa. Sano kerran ei, niin heti ollaan päivittelemässä, että kylläpäs sitä ollaan niin itsekkäitä ja jääräpäisiä. ''Ei hänestä kyllä mitään tule'' todetaan selän takana, kun yhden ainoan kerran tuo kiltti ihminen avaa suunsa ja sanoo jotain aivan päinvastaista kuin yleensä. Ei herranjumala.
 Tämä jos mikä nakertaa yhä enemmän kiltin ihmisen mieltä, luoden ajatuksia ettei tuolla tavoin saa ajatella. ''Täytyy olla oma tahto ja on osattava sanoa ei'' sanotaan, käytäntöön se onkin hankalampi sujauttaa, senhän kommenteista ja päivittelyistä huomaa.

Mutta kun näitä sanontoja on tullut tarpeeksi monta ja kun voimat on kulutettu puhki, ilman minkäänlaista latausta, on tuo kiltti ihminen lopussa. Silloin hän useimmiten räjähtää aikapommin tavoin ja sen voi laukaista aivan pieni ja mitätönkin asia. Itku on hallitsematonta ja käytös kontrolloimatonta. Sanat poukkoilevat suusta rakettien lailla osuen kanssa oleviin satuttavasti. Kun sisään ahdetut tunteet ovat nähneet päivänvalon, on olo hetken helpottunut ja tyhjä. Tunne on kevyt ja ilmava, huoletonkin. Sen jälkeen tämä ihminen alkaa pikkuhiljaa jälleen käpertyä itseensä, kun tajuaa, mitä tuli juuri sanoneeksi.

Kärsin tästä syndroomasta, ja sitä kautta minulta puuttuu itsesuojeluvaisto.
Se halusin kertoa teille tämän tekstin kautta.
Mutta alan oppia elämään sen kanssa. Ei se ylitsepääsemätöntä ole, vaatii vain vähän ymmärrystä.