-->

.

.

16.4.2015

Who you're gonna call? Ghostbusters?

Talossamme asuu kummitus.

Se tulee kotiin iltaisin vähän yli yhdentoista. Herään aina kun kuulen jääkapin oven avautuvan ja makkarasiivun läsähtävän näkkileivän päälle. Lasi hieraisee kaapin pohjaa ja kolauttaa itsensä pöydälle. Hetken päästä se on täynnä jotain nestettä, jonka väri vaihtelee illasta riippuen.
Sitten kuulen vain kuinka askeleet käyvät yläkertaan. Lopuksi on syvää hiljaisuutta.

Kerran aamulla tahdoin tietää, missä kummitus ja hänen edellisiltainen yöpalansa majailevat. Heräsin ennen kukonlaulua, ja herätessäni kuulin kuinka jälleen keittiöstä kuului ääniä.
 Tällä kertaa erilaisia.
 En uskaltanut mennä katsomaan, mutta äänistä päätellen kahvinkeitin poltti porojaan, sanomalehti suhisi sivujen kääntelystä ja kurkku napsahteli pureskelusta.
Sitten kuulin vain kuinka askeleet veivät eteiseen ja ovi kosahti kiinni. Lopuksi oli syvää hiljaisuutta.

En ole koskaan nähnyt häntä päivisin. Oletan hänen olevan ahkera töissä ja tehden pitkiä päiviä, toisinaan taas ajattelen hänen haamuilevan kaupungin katuja pitkin, miettien miksei kukaan näe häntä. Mutta eihän kukaan häntä näe, onhan hän läpinäkyvä kummitus.

Perheemme ei juurikaan reagoi tähän ystävälliseen kummitukseen.
Eihän mitään pahaa ole sattunut.
Ja hän on nykyisin yksi meistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti