Venailen nojaten ikkunalautaa vasten. Vielä pari minuuttia, niin pääsemme sisälle juhlasaliin. Hieman hermostuttaa, mutta en ole huolissani. Kirjoitukset ovat muuttuneet sellaisiksi piknik-tyyppisiksi muutaman tunnin hengailuiksi. Vähän ajatellaan ja kirjoitellaan - sitten syödään hyvin.
Tänään toisaalta on äidinkielen esseekoe, jossa toden teolla pääsee pohtimaan. Tavallaan olen odottanut tätä kirjotuskertaa, miettiminen ja jäsentely kun vaikuttavat vahvuuksiltani.
Tytöt eteisaulan toisella ikkunalaudalla selailevat kirjojaan, nähtävästi vielä viime tipan informaationsaannin toivossa. Rubykin vaikuttaa hermostuneelta, vaikka tiedän, että hän hoitaa homman kotiin. Hän on jälleen laittanut pehmeisiin hiuksiinsa kauniit kiharat.
''Missä veljesi on, Sam?'' Bobby murahtaa vieressäni, äidinkielen oikeinkirjoitusvihon takaa.
''Kyllä hän tulee, hänhän on aina myöhässä.''
''Parempi olisi. En halua, että hän missaisi näin tärkeää päivää.''
''Tiedän'', huokaisen ennemmin itselleni kuin Bobbylle.
Veljeni on kyllä hyvä tyyppi, hän vain on erilaisempi kuin minä. Hän pitää enemmän toiminnasta ja autostaan, itse kun puolestani haluan sivistää itseäni. Toisinaan mietin, miksi hän oikein lukioon tuli. Äidin pakottamana varmastikin.
Jaahas, historianopettajamme avasi juuri salin ovet, pääsemme siis sisään. Se laukaisi myös jännityksen sisälläni, valahdan lattialle aivan kohta. Ei, Sam ei, kokoa nyt itsesi. 6h tuntia skarppaamista ja sitten olet vapaa. Tätä varten on harjoiteltu kolme vuotta eikä tämä ole ensimmäinen ylioppilaskokeesi. Tiedät kyllä, mitä salin ovien takana tapahtuu. Mutta missä Dean on?
''Hei Sam'', kuulen pehmeän äänen takanani, kun jonotan suureen saliin. Ai että, kuinka Rubylle käy tuo hänen äitinsä vanha nahkatakki. Se sopii hänelle kuin valettu. Samoin tuo laventelin tuoksu.
''Hei Ruby, mitäs sinä?''
'' Eipä ihmeempiä, vähän jännittää, mutta ei muuta.''
''Se menee ohi, kun pääsee kirjoittamisen makuun.''
''Ahhah, niin joo.''
Historianmaikka katsahtaa korini pohjalla lepääviä kinkkuleipiä ja etiketitöntä vesipulloa - ja nyökäten ojentaa paikkanumeroni. Se on viimeisessä rivissä nurkassa. Huokaisen helpotuksesta, ei siis tarvitse olla kenenkään opettajan silmien alla.
Silti, Deaniä ei näy vieläkään missään.
Huoleni kohoaa sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle äidinkielenopettajamme selotus kirjoitusten säännöistä etenee. Bobby katsahtaa minuun muutama rivi viistosti ja vilkaisee myös takanamme olevaa suljettua salin ovea. Tiedän täsmälleen, kuinka hän kiroaa veljeäni kiirastuleen mielessään.
Kello on pari minuttia vaille, kun kuulen oven avautuvan takanani, Huomaan, kuinka kaikki kääntyvät katsomaan ja juuri kun olen kääntymässä, kulahtanut nahkarotsi viiltää ohitseni ja istuutuu eteeni. Et sitten voinut valita parempaa päivää olla myöhässä, veliseni.
Voi juma, että pitikin nukahtaa uudelleen. Onneksi autossani oli vielä riittävästi löpöä koululle saakka. Mutta hemmetti, unohdin evääni. Miten voin kirjoittaa 20 pisteen esseen ilman omenapiirakkapalaani? Tänään ei sitten suju mikään.
Kun rehtori kajauttaa ilmoille sanat ''Koe voi alkaa'', kaaos pääsee irti.
Koepaperit heräävät eloon ja raivoisasti alkavat viiltelemään paperihaavoja ylioppilaskokelaiden käsiin ja niskaan. Kokelaat puolestaan vastaavat takaisin, kukin omin voimin. Heidän kynänsä puhkovat osuvia ja nerokkaita aukkoja - ja joidenkin paperit ovat jo kahdessa osassa. Toisilla ei puolestaan mene ihan niin hyvin, kun heidän kätensä alkavat olemaan väsyneet kaikesta taistelusta.
Dean katsoo ympärilleen ihmeissään ja jähmettyneenä, ennen kuin älyää oman paperinsakin tekevän hyökkäysliikkeitä. Silmänräpäyksessä Dean vetää puukkonsa esiin ja halkaisee koepaperin kahdeksi kauniiksi ja tasaiseksi palaksi. Koepaperi laskeutuu elottomaksi pulpetin kannen päälle.
Mutta silloin Dean kohtaa uuden äkillisen muutoksen. Kaikki hänen ympärillään ovat paikoillaan, pelästyneet katseet kohdistuneet häneen ja koepaperit jähmettyneet paikoilleen. Kaukaa valvojien luota alkavat kopisemaan korkkarit, kun rehtori kävelee Deanin luo. Hän ottaa Deanin puukon ja viittoo hänet ulos sanoen:
'' Jäit kiinni lunttaamisesta. Kokeesi on hylätty, voit poistua.''
Ja äiti hoitaa syyllisyyden tittelin antamisen paremmin, joten jätä se hänen huolekseen.
Ei Dean, ei näin.
Odota vaan, kun äiti huomaa sinun tulleen liian aikaisin kotiin.
Ja kun isä kuulee, mitä teit tänään.
p.s ei tämän blogin ollut tarkoitus evolvata tällaiseen tarinankertomissuuntaan. Niin vain kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti